Kansanedustajasta kunnanjohtajaksi

Kymmenen vuoden kansanedustajapestistä on hyötyä kunnanjohtajan pallilla, ainakin kun kyse on Outi Mäkelästä – hän oli mukana kuntalain valmistelutyössä eli tuntee sen hyvin. Nurmijärven Sähkö on hänelle kunnan ”perheenjäsen” ja vetovoimatekijä positiivisen brändin ja tyytyväisten asiakkaiden kautta.

Outi Mäkelä oli eduskunta-aikanaan monissa tehtävissä, kuten osallistui hallitusneuvotteluihin, oli lakivaliokunnassa puheenjohtajana, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, maakuntahallituksen puheenjohtaja, Kokoomuksen piirin puheenjohtaja. Mutta koko tuon ajan hän oli myös Nurmijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja eli kunnanjohtajan esimies.

Hänelle muodostui valtakunnan tasolla hyvät verkostot, joten kun tehdään maakuntauudistusta, hän saa tietoa sieltä missä päätöksiä tehdään.

– Työ eduskunnassa on joukkuepeliä, jossa asioita saadaan vietyä yhdessä eteenpäin. Onhan se sellainen oravanpyörä, jossa yritetään juosta mukana ja saada paljon aikaiseksi. Olen yrittänyt tuoda erityisesti omaa aluetta ja Uuttamaata, sen asukkaiden ja elinkeinoelämän tarpeita esiin, hän luonnehtii.

– Eduskunta on kiehtova näköalapaikka, jossa työskentelee paljon mielenkiintoisia persoonia ja huikeita tarinankertojia erilaisilla taustoilla, kaikissa puolueissa.

Ei häirinnän kohteena

Outi Mäkelä ei ole joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi eduskunnassa. Näitä tapauksia on käsittääkseni ollut enemmän avustajakunnan piirissä, jossa on paljon nuoria ihmisiä ja haasteellinen tilanne omalla tavallaan.

– Eduskunnan toimintakulttuuri on muuttunut kymmenen vuoden aikana. Istuntoja ei enää pidetä öiseen aikaan. Ennen toimittajat hengailivat ja oli enemmän seurustelukulttuuria viinin kanssa, nyt ei sellaista ole ollut moneen vuoteen.

– Jonkinlainen käännekohta oli tuo evakko Sibeliusakatemiassa eduskuntatalon remontin aikana. Nyt kulttuuri on parantunut ja mennään faktat edellä, Mäkelä toteaa.

Nurmijärvellä muutos edessä

Maakuntauudistus ja sote tuovat paljon muutosta. Noin 40 % budjetista siirtyy pois kunnan hallinnasta. Palvelunkäyttäjän näkökulmasta muutos on merkittävä, koska on totuttu asioimaan kunnan kanssa.

– Tärkeitä toimialoja myös jää kunnan käsiin, kuten koulutus, infrastruktuuri, asuminen, harrastustoiminta, Mäkelä lohduttaa.

– Mielestäni olisi ollut ehkä parempi tehdä sote-uudistus ensin ja katsoa maakuntarakenne erikseen.

Oma sähköyhtiö on kuntalaisen etu

Nurmijärven Sähkö on ollut hyvin mukana sähkömarkkinoiden kehityksessä. Yhtiö on tärkeä myös osinkojen kautta, mutta olemme pyrkineet siihen, että kuntalaisille voidaan tarjota kohtuuhintaista sähköä. Verkon säävarmaksi rakentaminenkin vaatii rahaa, Mäkelä toteaa.

Mäkelä on pistänyt merkille, että toimintaa on järkevöitetty siten, että kun tehdään kaivantoja, on kuopassa useampi toimija samaan aikaan.

– Etäluettaviin mittareihin siirtyminen on saanut aikaan sen, että ihmiset ovat alkaneet seurata enemmän sähkönkulutus- taan Venla-palvelun kautta, joten he ehkä katsovat kriittisemmin sähkölaskujaan.

Klaukkalan ohikulkutiehen 10 M€

Kunnan velkamäärä asukasta kohden on 3735 € ja näköpiirissä olevien investointien toteutuessa se saattaa nousta aina 5000 € asti, jota Mäkelä pitää liian kovana, etenkin nyt kun sote vie pois suuren osan verotuotoista.

– Investointeja pitäisi vielä miettiä. Klaukkalan ohikulkutie maksaa 10 M€, alemman tieverkon kanssa investoinnit ovat yli 40 M€. Kävimme karvalakit kourassa pyytämässä valtion avustusta projektille liikenneministeri Anne Berneriltä ja myös saimme sitä. Arvioisin, että vuonna 2019 pääsemme rakennustöihin.

Päätaajamiin kaavavarantoa

– Jokaisessa päätaajamassa tulisi olla kaavavarantoa. Kylien osalta rakennuskielto siellä, missä ei ole kaavoitusta, on ollut hankalaa. Varmaan 15 vuotta on ollut suunnittelutarveratkaisumenettely, mutta nyt yritetään saada yleiskaavoitusta kyliin ripeämmin. Prosessit ovat pitkiä, kun kuntamme on Espoon kokoinen – tai jopa suurempi.

Edellisen kunnanjohtajan kanssa yhteistä on liikunnan harrastaminen. Aamunsa uusi kunnanjohtaja aloittaa useimmiten juoksemalla. – Onpahan sitten tehty ja voi keskittyä muihin asioihin, hän toteaa.

 

Päävalikko