Oma sähköyhtiö on kuntalaisen etu

Kimmo Behm on urheilumiehiä ja täysin palvellut kuntajohtaja – eläkepäivät siintävät huhtikuussa 19 vuoden jälkeen. Behmin aikana kunnan väestö on kasvanut neljänneksellä, joista suurimmasta osasta on tullut Nurmijärven Sähkön asiakkaita. – Asiakasvaihtuvuus sähköyhtiössä on ollut varsin pientä, mikä kertoo tyytyväisyydestä, Behm toteaa.

Nurmijärven Sähkö on luotettava ja alueemme paras toimija energiapuolella. Paikallisuus on merkittävä etu – että palvelut saa läheltä, eikä mistään kasvottomalta toimijalta jostain kaukaa. Suuri osa kuntalaisista ymmärtää sen, etenkin jo jonkin aikaa täällä asuneet.

Nurmijärven Sähkön toimitalossa Kauppanummentiellä kirkonkylällä on asiakaspalvelu, jossa voi tarvittaessa piipahtaa. Yhtiö on lisäksi kuntalaisen arjessa monessa mukana, mm. tukemassa junioriurheilua, kuten esimerkiksi jalka- ja koripalloilua, yleisurheilua.

Kunnan kannalta on tärkeää, että sähköyhtiö on vakavarainen. Nurmijärven Sähkö ei ole halvin tai kallein, mutta edullinen. Sähköverkko on kunnan alueella – tulos tehdään enemmän verkon avulla kuin sähkönmyynnillä. Kunta saa yhtiöltä myös jonkin verran osinkotuloja ja yhteisöverosta osa kasvattaa kunnan verotuloja.

Sähköyhtiö mukana kärkihankkeissa

Sähköyhtiön kanssa käymme kuukausittain läpi elinkeinoelämän uusia hankkeita, kuten esimerkiksi vaikkapa Lidl, joka on tulossa kirkonkylälle. Kun kaavaa tehdään ja yritystontteja myydään, on tiedettävä miten johdot vedetään, Behm toteaa.

Uusien yritysalueiden kanssa on pohdittava tulevia energiaratkaisuja – on ollut puhetta esimerkiksi aurinkoenergiapuistosta. Kun kunta rakentaa julkisia rakennuksia, voisi niiden yhteyteen harkita aurinkoenergiaratkaisuja.

Myös edullisilla sähkön ja kaukolämmön hinnoilla on ollut oma merkityksensä, kun uudet yritykset etsivät toimipaikkaa ja jo täällä olevat pyrkivät varmistamaan toimintaedellytyksiään.

Kunnan kehitys vakaata

Toimintaympäristö tulee muuttumaan, kun sote, joka on ollut yli puolet kunnan budjetista, jää pois kunnan tehtävistä. Painopiste siirtyy silloin jäljelle jääneeseen. Uudelle kunnanjohtajalle ja valtuustolle Behmillä on vinkkejä.

Elinkeinopuolella on huolehdittava riittävistä satsauksista yritysalueiden kehittämiseen ja riittävästä yritystonttien määrästä. Maanhankinnassa pitäisi katsoa kunnan etua ja hyödyntää kaikkia olemassa olevia mahdollisuuksia. Aiemmin on tehty paljon maankäyttösopimuksia, mutta kunta saisi paremmin tuloja ostamalla maan itselle ja kaavoittamalla tontteja. Seuraavien kolmen vuoden aikana edessä on investointeja 40 miljoonan euron edestä joka vuosi, jotka on rahoitettava. Verovaroin näitä ei yksin pysty rahoittamaan ja velkamäärän kasvu on suurin uhka tasapainoiselle kuntataloudelle.

Panostaisin myös kunnan viihtyvyyteen ja ympäristöön. Esimerkiksi taajamien tieympäristöt ovat haasteellisia, koska niiden omistussuhteet ovat sekalaisia. Toki kuntalaisten tulisi itsekin vastata elinympäristönsä siisteydestä omalta osaltaan. Esimerkiksi Hyvinkäällä on siistimmin hoidetut tonttien ympäristöt.

Kunnanjohtaja jää eläkkeelle hyväkuntoisena – kunnon salaisuus on kuntourheilu ja Kalevan kierrokset, joita on takana lähes 20. Viime vuonna hän sijoittui omassa ikäluokassaan viidenneksi. Kalevan kierroksessa kilpaillaan vuoden mittaan kestävyyslajeissa, kuten pyöräily, suunnistus, juoksu, luistelu, hiihto ja soutu. Lisäksi hän pelaa golfia.

Päävalikko