Nurmijärven Sähkö on uusinut sähköverkon ylläpitoon tarkoitetun 8 vuotta vanhan päivystysauton ympäristöystävällisempään versioon

Sähköautojen osuus Norjan automyynnistä nousi ennätystasolle maaliskuun aikana. Joka viides Norjassa maaliskuussa myyty uusi auto oli sähköauto. Samaan aikaan Nurmijärvellä Nurmijärven Sähkö jatkaa esimerkillistä toimintaa samalla saralla ja on tilannut Opel Amperan rinnalle uuden päivystysauton 8 vuotta vanhan bensakäyttöisen Honda CRV:n tilalle.

Nyt on hyvä hetki hankkia, koska työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt sähköautoille ja niiden latauslaitteille energiatukea yhteensä n. 10 M€. Tukea myönnetään demonstraatiohankkeeseen osallistuville yrityksille. Ajoneuvojen osalta tuki on 30 % leasing-maksun pääomaosuudesta. Demonstraatiohanke tarkoittaa, että kaikki tuen piirissä olevat ajoneuvot tulee varustaa erillisellä mittalaitteistolla, joka mahdollistaa tietojen keräämisen Tekesin EVE-ohjelman tutkimustoimintaa varten. Lisäksi ajoneuvojen käyttäjien on osana tuen saamisen ehtoja osallistuttava tutkimukseen liittyvään haastatteluun. Tutkimuslaitteiston asennuksesta huolehtii ajoneuvon maahantuoja, mutta asennuksesta vastaa viime kädessä tuen saaja eli ajoneuvon käyttäjä.

Vuoden 2014 aikana hankituille leasing-autoille mahdollisuus hyödyntää täydet 36 kk:n energiatuet

Työ- ja elinkeinoministeriö on 4.12.2013 päättänyt pidentää energiatuen tukisitoumuksen voimassaoloaikaa vuoden 2017 loppuun saakka. Tämä tarkoittaa, että vuoden 2014 aikana hankitulle leasingajoneuvolle on mahdollista saada täydet 30 % energiatuet koko 36 kuukauden ajalta. Esimerkkinä kerrottakoon, että 36 kuukauden tuki tarkoittaa Mitsubishi Outlanderin kohdalla noin 9 800 euroa.

Päiystysautona toimii nyt Mitsubishi Outlander PHEV ladattava hybridi, jonka laskennalliset CO2-päästöt ovat vain 44 g/km.

Mitsubishi Outlander PHEV yhdistää ainutlaatuisella tavalla sähköautoilun ympäristöystävällisyyden, Mitsubishin neliveto-osaamisen ja polttomoottorikäyttöisen Outlanderin tilat ja monikäyttöisyyden. Lopputuloksena on Mitsubishi ensimmäinen ladattava hybridi-malli. Sen tekniikka perustuu Mitsubishin i-MiEV täyssähköautossa käytössä olevaan sähköautotekniikkaan, jota bensiinikäyttöinen moottori tukee tarvittaessa. Autossa on sekä etu- että taka-akselilla 60 kW sähkömoottori. Näiden lisäksi autossa on 2.0L bensiinimoottori, mutta Outlander PHEV käyttää pääasiassa etu- ja takasähkömoottoreita liikkumiseen.

Outlander PHEV voidaan ladata normaalista pistorasiasta ja latausaika on 4 tuntia. Auto on mahdollista ladata myös CHAdeMO-standardin mukaisella pikalatausasemalle 30 minuutissa (80% taso). Näin autolla voi ajaa suuren osan päivittäisistä ajoista pelkällä sähköllä.

Outlander PHEV-käyttöjärjestelmä seuraa koko ajan mm. akun varaustilaa, ajo-olosuhteita ja –tapaa sekä polttoaineen kulutusta. Näiden ja monien muiden tietojen perusteelle auto valitsee tilanteeseen sopivimman ajotilan:

Sähköajotila (4WD EV):

  • Autoa liikuttavat 2 sähkömoottoria
  • Energia tulee ajoakuilta
  • Maksiminopeus 120 km/h
  • Toimintasäde jopa 52 km

Sarjahybridi (4WD EV, jota bensiinimoottori avustaa generaattorina):

  • Kun ajoakun lataustila on matala tai kun kiihdytetään voimakkaasti, sähkömoottorit saavat energiansa sekä akulta että generaattorilta
  • Tässä tilassa bensiinimoottori toimii generaattorina
    • lataa ajoakkuja
    • antaa virtaa sähkömoottoreille

Rinnakkaishybridi (bensiinimoottoria avustava 4WD EV):

  • Outlander PHEV käyttää koko kapasiteettia maantieajossa:
    • Bensiinimoottori käyttää etuvetoa
    • Sähkömoottorit avustavat tarvittaessa sekä etu- että taka-akselilla
    • Generaattori antaa lisävääntöä parantaen polttomoottorin taloudellisuutta ja säästäen ajoakkua

Muut tekniset tiedot

Moottorit

  • Polttomoottori : 1.998cc 89kW (121hv) / 190 Nm
  • Sähkömoottori (etu): 60 kW (82 hv) / 137 Nm
  • Sähkömoottori (taka): 60 kW (82 hv) / 195 Nm
  • Generaattori : 70 kW (95 hv)
  • Ajoakku: 12 kWh, Lithium-Ioni

Akkujen lataus

Ajon aikana:

  • Polttomoottorin käyttämä generaattori
  • Liike-energian talteenotto jarrutettaessa

Sähköverkosta:

  • Normaalilataus: 5 tuntia (240V / 10A)
  • Pikalataus: 30 minuuttia CHAdeMO-standardin mukaisella pikalatausasemalle (80% taso)

Suorituskyky

  • Kokonaistoimintasäde: 880 km
  • Toimintasäde sähköajossa: 52 km
  • CO2 päästöt (yhdistetty) : 44 g/km
Päävalikko