Nurmijärven Sähkön virallinen 100-vuotissyntymäpäivä on sunnuntaina 29.7.2018. Sen kunniaksi kotisivuillemme on koottu entisten työntekijöiden haastatteluja (tekstit ja nykykuvat Jukka Nissinen, historiakuvat haastateltujen kuva-arkistoista).
Marja Jokinen 1969–2007
Kolmen toimitusjohtajan sihteeri
Marja Jokinen ja muistomitali Hawaijin maratonilta 1997.
– Sihteerin työ on sellaista yksinäistä puurtamista, kun on vaitiolovelvollisuus, eikä voi jutella kahvipöydässä työasioista. Tuntui, että oli kova vastuu, oliko muistanut kaiken. Aika stressaavaa välillä, asioita mietti illalla kotona ja teki töitäkin siellä, kun saattoi keskittyä paremmin, muistelee toimitusjohtajien sihteeri Marja Jokinen.
Marja Jokinen työskenteli ensin verotoimistossa Ahjolassa, sitten Kelalla, josta siirtyi sähkölaitokselle kassakirjanpitäjäksi, edelleen kirjanpitäjäksi ja lopulta toimitusjohtajien sihteeriksi.
Kauko Mäkelä (1947) oli kannustava
– Kauko Mäkelä oli lämmin ja kannustava, isällinen minua kohtaan. Työntekijät pitivät häntä patruunamaisena, eivätkä uskaltaneet lähestyä, kun kunnioittivat niin paljon. Minun oli kyllä helppo lähestyä häntä, Jokinen muistelee.
– Hän opetti minut mm. lukemaan Kauppalehdestä osakesivuja ja osakesäästäjäksi, josta olen tosi kiitollinen hänelle.
– Kaukolle suhdetoiminta oli tärkeää ja hän oli kärsivällinen jaksaen perustella yhtä hankintaa pitkään. Kun oltiin kunnallinen laitos, poliitikot päättivät, mitä saattoi hankkia, joten poliitikoiden kanssa piti osata toimia oikein halutun lopputuloksen saavuttamiseksi.
Rauno Kangasniemi (1981) oli edistyksellinen
– Rauno Kangasniemen aikana kehitys oli vauhdikasta, sillä hän oli hyvin edistyksellinen edelläkävijä, aina innostunut uudesta kehityksestä. Hän antoi vastuuta osastopäälliköille, jolloin he saattoivat itsenäisesti tehdä päätöksiä. Vastuu piti sitten kantaa, eikä vastoinkäymisiä saanut tulla.
– Työntekijöiden parissa hän oli pidetty. Työntekijät kokivat, että heitä kuunneltiin ja saivat toimia oma-aloitteisesti. Asentajien parissa hän oli erittäin pidetty, vertainen. Mutta lopulta hän lähti pois ja uskoisin, että hän ei jaksanut loputtomiin vääntöä poliitikoiden kanssa, Marja Jokinen kertoo.
Heikki Koivisto (1989) oli kova neuvottelemaan
– Heikki Koiviston ykkösasioita olivat politiikka, sidosryhmät ja huolenpito miltä näyttää ulospäin. Koivisto oli lahjakas puhumaan ja perustelemaan, sekä kova neuvottelemaan, silloin kun piti neuvotella paljon sidosryhmien ja viranomaisten kanssa.
Mukana johtoryhmässä
– Olen iloinen, että olen saanut olla mukana johtoryhmän ja hallituksen kokouksissa. Minun piti aina olla tietoinen siitä missä mennään. Jos johtaja ei ollut paikalla, piti pystyä sanomaan milloin mikäkin asia on kokouksessa, Jokinen kertoo.
– Ensin tein töitä klo 8–16, sitten tuli liukuva työaika. Hallituksen kokoukset tiesivät iltatöitä. Avasin yhtiön postit ja esittelin niitä toimitusjohtajalle. Sitten tein johtajan pyytämiä sekalaisia tehtäviä, milloin mitäkin. Paljon oli vastaanottamista eli kun tuli vieraita, piti järjestää tarjoilut.
– Kun ei ollut kännyköitä ja sähköpostia, piti kirjoittaa käsin ja postittaa. Paljon oli kirjoituskoneella kirjoittamista ja puhelimeen vastaamista – piti lähettää kokouskutsuja ja pöytäkirjoja.
Muutos muistamiskäytäntöön
Marja Jokinen järjesti pikkujoulujuhlat henkilökunnalle sekä merkkipäivälahjat poliitikoille ja henkilökunnalle.
– Yhteen aikaan henkilökunnalle annettiin Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä 20 ja 30 vuoden palveluksesta. Järjestettiin juhlavampi kahvihetki, johtaja piti puheen ja luovutti merkin. Mutta sitten ihmiset eivät enää ottaneet vastaan ansiomerkkejä ja ne jäivät kaappiin. Merkit kuitenkin maksoivat jotain, joten emme enää hankkineet niitä.
– Ajoin sitten johtoryhmässä läpi aloitteen, että merkkien sijaan annamme 20 vuoden palveluksesta ylimääräisen kahden viikon palkan ja 30 vuodesta kuukauden palkan.
Ase kassakaapissa
– Punamullantien toimitalon kassakaapissa säilytettiin käsiasetta. Se oli hankittu sähkömittareiden lukijan ja laskujen perijän turvaksi. Kun muutimme Kauppanummentielle, se siirtyi uuteen kassakaappiin. Sitten soitin aseesta poliisilaitokselle ja se käytiin hakemassa pois.
Marja Jokinen muistaa henkilökunnasta Antti Sarjamon.
– Hän oli äärettömän järjestelmällinen ja pedantti, osaavin ja tietävin. Antti Sarjamo oli henkilöstön edustaja yhtiön hallituksessa useamman kauden. Antin ollessa käyttöpäällikkönä, asiakkaat pitivät häntä osaavana ja luotettavana. Jos vaikka jonnekin tehtaalle tuli sähkökatko, sieltä haluttiin keskustella juuri hänen kanssaan.
– Osmo Karvonen ja Alpo Sund ovat vieneet kehitystä eteenpäin yksinä parhaista Suomessa. Täällä ei polteta kivihiiltä, vaan biopolttoaineita. Eikä meillä esiinny sähkökatkoksia, kun verkosto on kunnossa, Marja Jokinen toteaa.
Marja Jokinen hiihti Finlandia-hiihdon 10 kertaa. Hän muistaa, että yhtiöstä oli mukana hiihdossa parhaana vuotena kymmenen hiihtäjää. Kaverit yhtiössä yllyttivät hänet maratoneillekin, joita hän juoksi yhteensä yhdeksän, joista viimeisen Hawaijilla vuonna 1997. Nykyisin harrastuksena on talvella hiihto, kesällä golf ja puutarhan hoito.
Kulttuuripersoona Tapio Virolainen 1965–2002
52 vuotta peräkkäin Kivi-juhlilla
Tapio Virolainen sai Eskon puumerkin vuonna 1982.
Tapio Virolainen on tehnyt pitkän päivätyön Nurmijärven hyväksi. Taaborinvuoren Kivi-juhlilla hän on työskennellyt vuodesta 1958 lähtien ja sähkölaitoksella yhteensä 37 vuotta vuodesta 1965 lähtien. Kulttuuriansioistaan hän on saanut mm. Eskon puumerkki –tunnustuksen.
Tapio Virolaisen työura sai vauhtia naisesta eli Anjasta, jonka hän tapasi vuonna 1965. Tapio oli elänyt 24-vuotiaaksi Lähdemäen maatilalla Mutaanmäessä, mutta kun rinnalle tuli nainen, oli etsittävä työpaikka muualta.
– Eräs pariskunta meni sähkölaitoksen pikkujouluihin ja oli palkannut lapsenvahdiksi Anjan. Sisareni sanoi, että mene katsomaan, siellä on lapsenlikkana sellainen tyttö. Anja oli täysin sattumalta vain tuon yhden illan lapsenlikkana. Olen varsin ujo ihmisten kanssa, mutta Anjan luo menin reippaasti, Tapio Virolainen muistelee.
– En ollut koskaan nähnytkään Tapiota ja ajattelin, että mikähän tyyppi sieltä tulee. Näin hänet ensi kertaa kun avasin oven, Anja kertoo.
Pari tapaili, kävi tansseissa ja seuraavan vuoden elokuussa he menivät naimisiin.
Unimog-kuljettaja 33 vuoden ajan
– Siskon mies Aulis Jokinen oli sähkölaitoksella töissä ja edesauttoi työpaikan hankkimisessa. Minulla ei ollut minkäänlaista sähköalan koulutusta, lähdin töihin kansakoulupohjalta, Virolainen muistelee.
– Ensimmäinen työtehtävä vuonna 1965 oli rakentaa aita Perloksen muuntajan ympärille. Työtoverini oli alkoholille perso ja taisi olla pikkuisen päissäänkin tuona aamuna. Hän ei antanut tehdä töitä – ei kuulemma ollut kiire minnekään.
– Ruokatunnin koittaessa hän lähti katsomaan kaveriaan. Jäin työmaalle vähän huolissaan, että mitäs kun on ensimmäinen työpäivä, mutta mitään ei saada aikaiseksi. Aloin sitten kaivaa aidantolpan reikiä ja lopulta työ tuli valmiiksi.
Tapio Virolaiselle sähkölaitos oli ensimmäinen ja viimeinen vakituinen työpaikka. Hän siirtyi ensin Unimogin apukuljettajaksi ja lopulta kuljettajaksi, ja työskenteli yhteensä 37 vuotta sähkölaitoksen palveluksessa aina vuoteen 2002 saakka.
Pylväitä ajettiin minkä kerittiin
– Ajettiin sähköpylväitä sen minkä kerittiin. Kaikki eivät olleet kyllästettyjä, joten niitä meni. Unimog oli maastokelpoinen auto, jolla pääsi aika hyvin linjan viereen, mutta jouduin myös kantamaan pylväitä, Virolainen kertoo.
– Auto ei hajonnut kertaakaan, vaikka jäi useamman kerran jumiin, josta selvittiin mm. vinssin avulla. Kerran Unimog kaatui Toreeninmäessä, kun ylitin ojan väärin virhearvioinnin seurauksena. Peili hajosi, mutta muita vaurioita ei tullut.
– Kun asennustyöt ulkoistettiin Eltelille, työ muuttui. Linjatyöt teetettiin ja oma toiminta hiipui. Pääsin sopivasti eläkkeelle, kun pylväänajo loppui kokonaan.
25 vuotta Timon roolissa
Tapio Virolaisen rakas harrastus on ollut näytteleminen. Se alkoi Taaborinvuorella vuonna 1958, jolloin hän oli avustajana Toukolan pojat –näytelmässä. Vuonna 1968 hän sai ensimmäisen roolinsa – Timon roolin – jota hän näytteli Kivi-juhlilla 25 kesää. Sitten hän siirtyi Eskoksi Nummisuutareihin, jota näytteli 13 kesää.
Kun presidentti Kekkonen oli Taaborin Kivi-juhlien 25-vuotisjuhlissa vuonna 1978, Tapio esitti Nummisuutarien Iivaria, Eskon veljeä. Vas. Topias (Oiva Selenius), Martta, Jaana (Elvi Viitanen), Esko (Kalevi Nummi) ja Iivari (Tapio Virolainen).
Ohjaajinaan hänellä olivat Ari Laine, Vilho Siivola, Paavo Liski, Kai Lehtinen, Katriina Honkanen. Vuonna 2010 hän näytteli viimeisen kerran, jonka jälkeen sairastuminen katkaisi uran. Taaborinvuorella hän työskenteli yhteensä peräti 52 peräkkäistä kesää.
Talvisin hän näytteli sisätiloissa. Paavo Liskin ohjauksessa hänellä oli rooli Karjala-talossa Valpurin aatto –näytelmässä vuosina 2003 ja 2004.
– Paavo Liski soitti ja houkutteli mukaan sanoen, että se on hänen viimeinen ohjauksensa. Ja niin olikin, sillä hän kuoli vuonna 2005.
– Vaimo-Anja tenttasi vuorosanoja usein, mm. matkustaessamme autolla hänen kotipaikkakunnalleen Nastolaan. Kiven tekstejä ei saanut muuntaa keksimällä vuorosanoihin paikkaussanoja, ja sainkin tunnustusta siitä, että vuorosanat menivät oikein, Virolainen muistelee.
Paavo Liski ojentaa kukkapuskaa Tapiolle vuoden 1981 Kivi-juhlilla.
Tapio Virolainen esiintyi myös TV-mainoksissa
– Esiinnyin kymmenissä mainoksissa – putkimainoksissa, huonekalumainoksissa, leipämainoksissa. Oli niin kiva, kun työnantaja suhtautui myötämielisesti ja sain aina tarvittaessa vapaata mainoskuvauksiin. Vaimo oli perhepäivähoitaja, mutta joutui jäämään sairauslomalle, joten lisäansiot olivat hyvä tuki.
– Mainoksia käytiin kuvaamassa ulkomailla asti, mm. Kanarian saarilla Vaasan ruisleivän mainosta. Kävin ulkomailla myös esittämässä näytelmiä, USA:ssakin viidellä reissulla amerikansuomalaisten luona. Ohjaaja Ari Laine vei meidät monta kertaa Ruotsiin, Paavo Liski Espanjaan.
Vaasan ruisleivän mainoskuva Playa del Inglesissä. Vas. Tapio Virolainen, Esko Nevapuro. Samalla reissulla tehtiin myös mainosfilmi.
Tapio Virolaiselle on myönnetty Harrastajateatteriliiton kultainen ansiomerkki sekä Eskon puumerkki vuonna 1982. Eskon puumerkki oli häntä ennen myönnetty mm. Kari Suomalaiselle, Veikko Sinisalolle, Ilmari Turjalle, Uolevi Raadelle ja Liisa Kulhialle.
Virolaisilla on kaksi poikaa, Timo ja Harri. Timo sai nimensä, koska isä näytteli siihen aikaan juuri Timoa. Harri alkoi hänkin näytellä ja esiintyi Taaborinvuorella Kivi-juhlilla yli 30 kesää, sekä myös Taavi Vartian kesäteatteriproduktioissa. Pojanpoika Rasmus, 14, jatkaa perinnettä Kivi-juhlilla.
Virolaisen sairastuminen ei ollut vakavaa laatua. Niinpä hänellä on rooli näytelmässä, jonka Katriina Honkanen tulee ohjaamaan vuonna 2019. Kyseessä on musiikkinäytelmä – balladi Nurmijärven rosvoista.
Tapio Virolainen voikin todeta Aleksis Kiven sanoin:
”Elämäni on kuin Nummisuutareissa, uljas vaimo ja kaksi poikaa, ja omalla kannolla elää hän, vapaalla kaikuvalla Honkanummella.”
Nummisuutarit vuonna 1981.
Mittariasentaja Willberg
Sähkölaitos – varma työnantaja
Kari Willberg on aina harrastanut pienoismallien rakentamista – laivoja ja lentokoneita.
– Nurmijärvellä tulevaisuus oli taattu, jos pääsi töihin Hellas Pianolle, viinatehtaalle tai sähkölaitokselle. Pankkikin antoi lainaa, kun sanoi olevansa sähkölaitoksella töissä, kertoo Kari Willberg, joka aloitti työuransa Nurmijärven sähkölaitoksella ’alaikäisenä’ vuonna 1961.
– Linnanmäen Eero oli asennustarkastajana ja sanoi, että haepas sähkölaitokselle töihin. Hän oli nähnyt kun kesätöissä purin laudoitusta eräällä räjäytystyömaalla. Hain ja pääsinkin varastoon pakkaamaan nippeleitä asennusporukoille, Willberg muistelee.
Aiemmin asiakkaat omistivat itse sähkömittarinsa. 1960-luvulla sähkölaitos lunasti kaikki mittarit itselleen.
– Laaksosen Reijo kävi Saksassa kurssin ja perusti sitten mittarikorjaamon Nurmijärven sähkölaitokselle. Korjaamo alkoi huoltaa lunastettuja mittareita, jonka jälkeen ne palautettiin asiakkaille sähkölaitoksen nimissä ja numeroissa.
Vuonna 1965 Willberg kävi armeijan ja lähti 1967 katsomaan maailmaa, ensin hienomekaanikoksi Airamille, sitten Jorma Salmisen sähköfirmaan tekemään sisäasennuksia.
Kangasniemen Rauno oli tullut johtajaksi ja vuonna 1975 Willberg kysyi, ottaisiko tämä takaisin sähkölaitokselle. Työ järjestyi ja Willberg alkoi tehdä linja-asennuksia ja maakaapelitöitä. Kylmä aiheutti vaivaa ja hän pääsi takaisin mittarikorjaamolle, jossa olikin sitten vuoteen 2000.
Sikala porsaineen lämpeni
Willberg teki töinään sähkölaitoksen siihen aikaan tekemiä sisäasennustöitä, kuten Osuuspankin ja sähkölaitoksen oman toimitalon asennukset, mutta myös vikapäivystystä. Ensin käytettiin lankapuhelimia, sitten Motorolan isoja tiiliskivikännyköitä ja lopulta taskukännyköitä.
– Päivystystä tehtiin aina viikko kerrallaan. Sipoossa oli iso sikala ja kun siellä tuli katko, isäntä soitti hädissään, että emakkosikala porsaineen alkaa lämmetä, kun puhaltimet eivät toimi. Jostain syystä sikalan viat osuivat minun kohdalleni.
– Sitten ihmiset soittivat varsinkin yöaikaan, että pakastimet sulaa. Opetimme sitten, että pakastinta ei pidä alkaa kurkkia, jos sähköt menevät. Jos ovia ja luukkuja pitää kiinni, pakastin pitää tuotteet kylminä ainakin vuorokauden verran.
Työpäivä oli klo 7 – 16. Erään jakson Willberg peri myös sähkölaskuja ja joutui katkaisemaan ihmisiltä sähköjä.
Susikoira vastaan ovella
– Ihmiset olivat sellaisia, että lykkäsivät ovesta ensin susikoiran. Lasku maksettiin yleensä heti, kun sähköt oli katkaistu. Yleensä ne olivat samat 200-300 taloutta, joiden kanssa oli ongelmia. Usein annoimme lisää maksuaikaa, kun näimme, missä tilanteessa ihmiset olivat.
– Sitten alkoi etäluku. Siinä oli aika homma opiskella kaikki siihen liittyvät asiat, kuten asennus ja ohjelmoinnit. Valmetin Enerment koulutti Jyväskylässä, jonne oltiin myös puhelimella yhteydessä tarvittaessa.
– Viinatehdas oli ensimmäisiä etäluvun käyttäjiä. Siinä oli tekemistä, kun tehdas osti kahdesta suunnasta sähköä: Nurmijärven Sähköltä ja Paloheimolta. Mitattiin sähkön kulutusta kahteen suuntaan.
– 40 vuoden aikana tekniikka meni eteenpäin ja käyttöön tulivat verkkokäskyvastaanottimet, joita ohjelmoitiin. Ne ohjasivat katuvaloja, lämmitystä, vesivaraajia. Valvomosta käsin kyettiin leikkaamaan kulutusta, Willberg toteaa.
– Kaikki muistot ovat hyviä. Oli tosi mukavaa, kun sai käyttää sähkölaitoksen korjaamotiloja vapaa-aikana. Työnantaja oli kiva – hyvä talo, Willberg kehuu.
Kari Willbergille ei näpräämiseksi riittänyt sähkömittareiden korjaaminen. Hänelle tärkeä harrastus oli vuosien ajan pienoismallien rakentaminen. Lisäksi hän on karavaanari ’henkeen ja vereen’.
Laskentapäällikkö Irmeli Kettunen 1988–1994
Intohimona kassabudjetointi
Irmeli Kettunen harrastaa dekkareiden lukemista.
Irmeli Kettunen soitti 1988 talouspäällikkö Tarmo Eilulle kysyäkseen, kuinka siellä suhtaudutaan, jos on ollut äitiyslomalla. Ja hyvinhän siellä suhtauduttiin, sillä Irmeli sai työpaikan yli seitsemäksi vuodeksi.
Irmeli Kettunen oli ennen seitsemisen vuotta kestänyttä äitiyslomaansa Imatran Voimalla informaationvaihdon valvojana Loviisan ydinvoimalan rakentamisen aikoina, sitten henkilöstöosastolla osastosihteerinä.
Tarmo Eilun kanssa käydyn keskustelun seurauksena hän sai Nurmijärven Sähköltä paikan ostoreskontran hoitajana, sittemmin laskentapäällikkönä.
Työtehtäviin kuuluivat kassabudjetointi, kirjanpitoon liittyvät asiat, tuloslaskelman ja taseen valmistaminen, palkanlaskenta, ALV-laskelmat, henkilöstöasiat ja vähän esimiestehtävätkin.
– Kassabudjetointi oli tärkeää, sillä joskus tehtiin talletuksia viikonlopun yli, jolla saatiin tehtyä korkovoittoja. Pankkien korot huitelivat niinä aikoina 13–14 %:ssa, Kettunen muistelee.
Grand Old Lady Sirkka Ruoho
Tarmo Eilulta Kettunen sai täyden tuen työlleen ja yhteistoiminta sujui.
– Laskutuksesta vastannut toimistopäällikkö Markku Ertiö oli hyvin energinen ja aikaansaava henkilö, jonka tunsin myös yksityiselämän puolella.
– Sirkka Ruohon muistan niin positiivisena kuin ihminen voi olla. Hän ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään, vaan oli erittäin elämänmyönteinen. Hän on todellinen sähkölaitoksen ’Grand Old Lady’, Irmeli Kettunen toteaa.
– Läheisimmät työtoverini olivat palkanlaskennan Sirkka-Liisa Haikonen ja Tarja Rikman sekä kirjanpitäjä Maarit Hassi.
– Sähkölaitoksella oli oma emäntä, keittiö ja ruokala niihin aikoihin. Siellä syötiin lounaat ja juotiin kahvit. Alakerrassa oli kuntosali, jota sai käyttää. Osallistuimme Naisten Kympille yhtiön porukan kanssa, Kettunen muistelee.
Tietokoneet olivat suurikokoisia
– Tietokoneet olivat aika uutta silloin ja niitä varten oli oma, suuri huoneensa, jossa laitteet raksuttivat atk-listoja. Meillä oli ruutu ja näppäimistö kyllä, mutta tulostukset, raportit menivät konehuoneeseen.
Irmeli Kettusella ja miehellään Kyöstillä oli kaksi poikaa ja koira. Ne ja arjesta huolehtiminen veivät Irmeli Kettusen vapaa-ajan, kun miehen työ vaati jatkuvaa matkustamista.
– Lukkarinrakkautta koin kassabudjetointiin niin paljon, että halusin pitkälti sen takia lähteä sähköyhtiöstä Honkarakenteelle, jossa sain tehdä päätyönäni sitä mistä pidin eniten. Hoidin Honkarakenteella koko konsernin rahaliikennettä ja valuuttakauppoja kymmenisen vuotta ennen eläköitymistä vuonna 2006, Kettunen kertoo.
Eläkkeellä Irmeli Kettunen näytteli ensin 4–5 vuotta harrastajateatteri Jukolassa Myrskyluodon Maijaa iäkkäänä. Tärkeä harrastus on myös lukeminen, erityisesti dekkareiden. Miehensä golf caddienä hän on ollut, sauvakävellyt ja käynyt liikuntaryhmissä.
– Nykyiselle yhtiön toimitusjohtajalle lähettelin joinakin jouluina sähköpostia, kun toimitalon edessä olevassa kuusessa ei ollut jouluvaloja. Nyttemmin ne taitavat siinä olla, Irmeli Kettunen toteaa hymyssä suin.
Urpo Peltola 1986–2014
Sähkötarkastajasta liittymävastaavaksi
Urpo Peltolan harrastus Rajamäellä on kyläyhdistyksen kylätalo, joka palveli aikaisemmin terveysasemana.
Vaimon isoisän tontti Rajamäellä oli osa Urpo Peltolan tarinaa Nurmijärven Sähkön palveluksessa. Kun sähkölaitoksella tuli linjasuunnittelijan paikka hakuun, oli päätös helpompi tehdä – ja talo nousi Linnantielle, missä perhe asuu edelleen.
Ennen Nurmijärveä Urpo Peltola työskenteli Helsingin Energian kunnossapidon voimalaitossuunnittelijana työmaanaan viisi voimalaitosta.
Linjasuunnittelua Urpo Peltola teki Nurmijärven sähkölaitoksella vain puolitoista vuotta, kunnes sähkötarkastajan työt kutsuivat. Paavo Napola jäi eläkkeelle ja työt siirtyivät Urpolle.
Alkuun hän tarkasti vain Nurmijärvellä kaikki alueen uudisrakennuksien sisäasennuksien sähkötyöt. Ajoa tuli vuosittain paljon ja näin ollen kunta tuli tutuksi syrjäkyliä myöten.
– Alkuvuosina tarkastaja oli tervetullut taloihin – olin kuin vieras, jolle aina tarjottiin kahvia ja pullaa. Myöhemmin tarkastus koettiin rasitteena ja asenne oli että ” tulette tänne vain laskuttelemaan”. Alkuaikoina jotkut asiakkaat pitivät itsestään selvyytenä, että saa palvelun heti; on jotenkin etuoikeutetussa asemassa. Siksi sovittiin, että kaikille on oltava sama, yhteinen palvelulinja, Peltola muistelee.
Uusi sähkölaki toi muutoksia
Vuonna 1996 astui voimaan uusi sähkölaki, jonka mukaan Tukesilta piti anoa henkilökohtainen VTS-sähkötarkastuslupa. Lupaa varten piti tehdä sähkötarkastuksen laatuselvitys. Lupa oli voimassa viisi vuotta, jona aikana viranomaiset kävivät tarkastamassa tarkastajan toimintaa kahden vuoden välein.
Urpo Peltolan ensimmäinen sähkötarkastajan lisenssi astui voimaan vuonna 1997. Uudessa tarkastusjärjestelmässä tarkastajalle tuli suurempi alue, Urpo Peltolan tapauksessa alueena koko Uusimaa.
– Pohjoisin paikka, jossa kävin, oli Turenki, läntisin Saukkola, itäisin Porvoo. Suurin osa tarkastuksista oli toki Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa, Peltola toteaa.
– Tutkin, minkälaisia asennukset olivat, että olivat asiallisia. Urakoitsijat tiesivät vaatimukset ja yleisin puute oli vain se, että loppukuvat puuttuivat. Hyvin harvoin oli mitään muita puutteita. Jotain pieniä potkusuojia puuttui. Selitykset puutteisiin olivat lähinnä, että pääurakoitsija ei ollut niitä tehnyt.
– Kun lisenssijärjestelmä tuli voimaan, omakotitaloilta ja paritaloilta ei enää vaadittu tarkastuksia, mikä aiheutti sen, että tarkastajien määrä väheni ja alalle syntyi yksityisiä toimijoita.
Teknisten luottamusmiehenä
Urpo Peltola oli myös teknisten luottamusmiehenä 1990-luvulla, jolloin mm. sähkölaitoksesta tuli osakeyhtiö.
– Se oli vaikeaa aikaa. Yksitystäminen oli päivän sana – Tuusula meni Fortumille ja Läyliäinen Paloheimolle. Henkilökunnan saneeraukset olivat ikäviä. Aika moni sai pian uuden työpaikan, mutta eivät kaikki. Luottamusmiehet kävivät kuuntelemassa saarnaa ja sitten lähdettiin pois, Peltola muistelee.
Viimeinen sähkötarkastuslisenssi Peltolalla päättyi vuonna 2012, jonka jälkeen hän työskenteli viimeiset pari vuotta liittymäpalvelun vetäjänä.
– Työ oli asiakastapaamisia toimistolla tai puhelinkeskusteluja liittymiin liittyvistä asioista, liittymien myyntiä ja tarkastustodistusten arkistointia.
– Sellaisen asian huomasimme, että jos jollekin meistä soitti kiukkuinen asiakas, ensimmäisen vastaajan ei kannattanut soittaa takaisin, vaan jonkun muun. Näin asia saatiin hoidettua paremmin ja asiakas rauhoittui.
Uran aikana oli käytävä paljon erilaisia koulutuksia. Peruskoulutukseltaan Peltola on sähköteknikko. Lisenssin aikana tuli käydä kaksi kertaa vuodessa sähkötarkastusyhdistyksen kursseilla, joilla piti osoittaa pätevyys tarkastajan työhön. Tietokoneiden yleistyessä ohjelmaan tulivat erilaiset atk-kurssit.
Urpo Peltola muistaa lämmöllä Matti Rinteen, joka oli persoonaltaan isähahmo ja hyvä opettamaan. Neuvonnassa Aulis Jokinen oli virtuoosi sähkölain pykälissä. Hän kävi myös kouluissa kertomassa lapsille sähkön käytöstä. Maritta Sihvonen teki suuren työn arkistoinnissa, kun hän muutti tarkastuspöytäkirjat aikajärjestyksestä liittymänumeron mukaisesti arkistoiduiksi.
– Henki verkko-osastolla oli hyvä ja kaikkien kanssa tultiin toimeen. Osallistuttiinpa 2000-luvulla sählyssä puulaakisarjaankin.
Mittariasentaja Veijo Manner 1971–2000
Joskus uhattiin ampua
Aikanaan sähkölaitoksen työntekijät osallistuivat Finlandia-hiihtoon useina vuosina. Veijo Mannerin suksien tarrat kertovat historiasta.
– Yhtiöön haettiin autokuskia, mutta kun otin yhteyttä, paikka oli jo täytetty. Minut otettiin kuitenkin linjarakennukseen, Veijo Manner kertoo. Työtehtävät vaihtelivat ja loppujen lopuksi hän sai olla paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa – ja muistoihin jäi työelämän tositarinoita.
Veijo Manner oli kaksi vuotta linjatöissä, mutta kun mittarikorjaamosta vapautui paikka, hän sai sieltä viran mittarimekaanikko Reijo Laaksosen henkilökohtaisena varamiehenä, joka käytännössä tarkoitti mittariasentajan työtä. Vuonna 1974 hän kävi Valmetin Jyskän tehtaalla mittarihuoltokurssin.
– Asiakkaat välillä valittivat, että kulutus oli liian suurta ja vika mittareissa. Mittareita tarkastettiin ja huollettiin määräajoin. Jotkut mittarit hidastuivat, mutta siitä seurasi etua asiakkaalle – siksi sähkölaitos halusi niitä vaihtaakin.
Veijo Manner ja Reijo Laaksonen mittarikorjaamossa vuonna 1974.
Lomautusilmoitus vuodelta 1993.
Mittarikorjaamolla hän oli 15 vuotta, jonka jälkeen sai siirron suunnittelutoimistoon, jossa toimenkuvaan kuuluivat sähköverkon kunnossapito- ja käyttötehtävät, sähkön katkaisut ja yhdistämiset, asiakaspalvelu, mittarinluku ja perintäkäynnit. Kosketus asiakkaisiin tuotti paljon tarinoita.
Raittiin ilman myrkytys
– Mentiin suorittamaan mittarinvaihtoa asiakkaan taloon Laaksosen Reijon kanssa. Reijon piti kirjoittaa vaihtoilmoitus. Talossa oli niin paha haju, että oli avattava ovi, jotta Reijo saattoi kirjoittaa paperit. Isäntä sanoi, että ovi kiinni, kun on kylmä. Reijo siihen, että ei kun näin näkee paremmin. Saimme vaihdettua mittarin, jonka jälkeen Reijo kysyi, kuinka pystyit siinä hajussa vaihtamaan mittarin. Vastasin, että siinähän se meni – ja oksensin hangelle. Se oli sellainen ’raittiin ilman myrkytys’.
”Ammun sinut kuin oravan”
– Olin yhdessä paikassa perimässä laskua, jossa isäntä sanoi, että en maksa nyt. Sanoin, että menen mittarille ja katkaisen sähkön. Isäntä ryntäsi kellarin ovelle, että en pääsisi mittarille. Sanoin, että menen pylväälle ja pistän linjasta poikki. Isäntä sanoi siihen, että on tunnetusti niin hullu mies, että ”ammun sinut kuin oravan, jos sinne menet”. Vastasin, että menköön sitten työtapaturman piikkiin. Tartuin ovenkahvaan, kun isäntä sitten sanoi, että älä, älä, neuvotellaan. Sitten hän lupasikin mennä pankkiin ja maksoi laskun.
Cooperin testitulokset vuodelta 1978.
Kuuleeko Mannerin Veijo?
– Asiakas valitti jännitteen heikkoutta ja menin pylväälle mittaamaan. Taskussani oli henkilökohtainen kännykkä, jolla olin juuri soittanut suunnittelutoimiston teknikolle. Pakkasta oli 25 astetta ja tuuli ulvoi. Kun olin ylhäällä pylväässä, auton radiopuhelimesta alhaalla kuuluu: ”Kuuleeko Mannerin Veijo, kuuleko Mannerin Veijo?” Tuolloin tuhahdin itsekseni että ”Mitä perkelettä tuokin tänne soittelee, kun on kylmä ja pitäisi hommat tehdä…” Kun sain radiopuhelimen käteeni, teknikko sanoi ensimmäiseksi: ”Mitäs minulle kiroat…?” Puhelin oli soittanut taskupuhelun juuri väärällä hetkellä ja teknikko kuuli kirouksen.
Nopeaa palvelua
– Asiakkaat tarvitsivat kaapelien peilausta ja merkkausta, kun oli kaivuuhommia. Olin kerran Jokelassa liikkeellä, kun puhelin soi ja asiakas, jolle oli annettu numeroni, soitti ja pyysi näyttämään kaapelin paikan. Huomasin, että autoni sattui juuri olemaan asiakkaan kohdalla, ajoin pihaan sanoen että tulen heti. Rouva tuli kuin ohjus ulos ja huusi että ”Miten voit olla jo nyt siinä, vaikka vasta suljin puhelimen?”. Ja oli todella hämmästyneen näköinen.
Sähkölaitoksen virallinen työtakki vuodelta 1974.
Jenkkitukka
– Yhteen aikaan oli pitkä tukka muodissa, jollainen minullakin oli. Sanoin, että käyn lounastunnilla vain parturissa. Mittarikorjaamon porukkaa oli läsnä ja heittivät läppänä, että jos ajat jenkkitukan, he maksaa sen. Menin parturiin ja leikkautin jenkkitukan (lyhyt siili). Kun palasin mittarikorjaamoon, siellä alettiin nuristen keräämään rahaa.
Avuksi eläkepäiviltä
– Kun olin ollut kuukauden verran eläkkeellä, niin tuli soitto, että tarvittaisiin apua sähkölaitoksella – ”et tulisi jeesaamaan”. Kävinkin sähköyhtiössä aina päivän pari silloin tällöin auttelemassa kolmen vuoden aikana. Kun sitten kerran taas olin suunnittelutoimiston kopiohuoneessa, tuli osastopäällikkö juttelemaan, niin sanoin, että kait te mulle vielä soitatte sittenkin kun vielä rollaattorin kanssa kylällä kävelen. No, sen jälkeen ei enää soitettu, mikä on minua harmittanut aina, Veijo Manner kertoo.
”Teen mitä haluan”
Veijo Manner oli aina valmis tekemään, mitä työnantaja halusi. Hän toteaakin pilke silmäkulmassa, että ”teen mitä haluan, muut tekee mitä osaa”.
Veijon vaimo Marja-Liisa teki työuransa verohallinnossa. He tapasivat aikanaan siten, että Marja-Liisa tuli ystävänsä kanssa Veijolle katsomaan Joutsenlampea televisiosta. Veijolla oli televisio, mitä siihen aikaan ei monella ollut. Siitä seurasi pitkä avioliitto, tytär ja kolme lapsenlasta.
– Tytär ja lapsenlapset asuvat USA:ssa, jossa olemmekin käyneet monta kymmentä kertaa.
Nykyisin Veijon harrastus on puutarhanhoito ja kasvimaa sekä jumpat vaimon kanssa.
Sähkölaitoksen asentaja Paula Tervonen ja Veijo Manner Finlandia-hiihdossa.
Kolme sukupolvea asiakkuutta
Vasemmalta Paula, Outi ja Seija.
Paula Tervonen on Suomen ensimmäinen ammattikoulusta valmistunut naispuolinen sähköasentaja. Hänen tyttärensä Outi V. on myös sähköasentaja, ja he työskentelevät yhdessä Eltel Networksilla Nurmijärvellä. Isoäiti Seija Valajärvi on kaksikon taustalla – kaikki vannovat Nurmijärven Sähkön asiakkuuden puolesta. Raha kannattaa pitää omassa kunnassa.
Kolmikon historia on sähköinen – Seija Valajärven mies Martti oli myös sähköasentaja, töissä VR:llä. Martin isä Matti Valajärvi oli Nurmijärven kunnan sähkölaitoksella autonasentajana vuosina 1954–1976. Paulan mies Risto on niin ikään sähköasentaja ja oli töissä Nurmijärven Sähköllä ja kunnalla. Riston siskon mies oli Nurmijärven Sähkön toimitusjohtaja Rauno Kangasniemi. Paulan poika Mikko – Outin veli – on autosähköinsinööri.
Kun Paula Tervonen (Valajärvi) valmistui vuonna 1977 sähköasentajaksi, oli hän ensimmäinen nainen sähkölaitosasentajana, joka työskenteli tässä ennen niin miehisessä ammatissa. Työpaikkana oli Nurmijärven sähkölaitos, jossa hän palveli kolmen toimitusjohtajan alaisuudessa.
Paula Tervonen mittarikorjaamossa vuonna 1991.
Törmäys toimitusjohtajaan
– Olin kerran syyspimeillä lenkillä. Kuulin jotain ääntä pimeästä, mutta en ollut varma mistä oli kyse. Siinä pimeimmässä Vesterisenkulmassa sitten törmäsin vastaantulijaan – joka oli Kauko Mäkelä. Hän oli kunnon vanhan kansan jämpti johtaja, Paula kertoo.
– Ja vaimo oli vielä kovempi – pisti asentajat muun muassa siivoamaan, Paulan mies Risto huikkaa väliin. Mäkelä oli Nurmijärven Sähkön toimitusjohtaja vv. 1947 – 1981.
Paula on tehnyt niin linjatöitä kuin sisäasennuksia, mutta työskennellyt pääsääntöisesti mittarikorjaamolla.
– ’Sähkömies’ on mennyttä aikaa, nyt ollaan sähköasentajia. Monesti naisten pienemmät näpit sopivat paremmin ahtaisiin paikkoihin, Paula sanoo.
– En ole kokenut, että mitään olisi jäänyt tekemättä sen takia, että olen nainen. Naisia on nykyään sähkö- ja puhelinasentajina vaikka kuinka paljon. Voin hyvin suositella alaa naisille, tytär Outi toteaa.
Työnteko aina hauskaa
– Työnteko sähkölaitoksella oli aina kauhean hauskaa, siellä voi luottaa keneen tahansa. Vanhat asentajat pitivät huolta. Ilmapiiri oli tosi hyvä, kaikki tulivat toimeen, oli kuin perhe. Toisista saatettiin heittää huulta, jopa niin, että ulkopuoliset sanoivat, ettei noin voi puhua toisesta. Mutta asiat käsiteltiin asiana, ei henkilöön kohdistuvana.
Sähkölaitoksen aikaan vedettiin ruokatunnilla takapihan nurmikolla sikeitä, talvella otettiin tirsat pukuhuoneen lämmitetyllä lattialla. Ja sitten oli yhteisiä kevätretkiä. Olin mukana huvitoimikunnassa, joka järjesti tapahtumia, Paula kertoo.
Nurmijärven Sähkön naiset Naistenpäivänä 8.3. vuonna 1989.
Outi on pääsääntöisesti ollut Paulan työpari siitä lähtien kun Outi tuli vakituiseksi työntekijäksi Nurmijärven Sähkölle vuonna 2001. Hän on tehnyt yhtiössä muitakin töitä, mm. atk-töitä.
Nykyisin työparin toimenkuvaan kuuluvat mittausten ylläpidot, asennukset ja asiakaspalvelu.
Vuonna 2005 asennustoiminta ulkoistettiin Nurmijärven Sähköltä Eltel Networks Oy:lle. Paula oli tuolloin pääluottamusmiehenä ja koki muutoksen haastavana, kuten monet vanhemmat asentajat. Outi ja nuoremmat suhtautuivat muutokseen rennommin.
– Työnkuva ja työpaikat pysyivät samoina, työnantajan nimi ja haalarit vaihtuivat, Outi muistelee.
Asiakkuus on tärkeää
Paula oli yhtenä luottamusmiehistä myös osakeyhtiöittämisen aikoihin 1990-luvun alussa.
– Silloin käytiin neuvotteluja siitä, kuka lähtee, kuka pääsee eläkeputkeen. Asentajat kävelivät kerran uloskin vuonna 1993 epäluottamuslauseena henkilöstövähennyksille, Paula muistaa.
Nurmijärven Sähkön henkilökuntaa vuonna 1997 toimitalon aulassa.
Nurmijärven Sähkön asiakkaina kaikki kolme naista haluavat olla, sillä se on kunnan etu – eli heidän oma etunsa, että kuntalaiset ovat oman sähköyhtiön asiakkaita.
Outin asiantuntijalausunto tukee asiakkuuden kannattavuutta, sillä hän tietää, että jakeluverkot ovat hyvässä kunnossa Nurmijärvellä. Niinpä hän jatkossakin pysyy mieluusti samalla jakeluverkkoalueella.
– Vaikka siirtopyyntöjä tulee lähes kuukausittain, olemme silti Nurmijärven Sähkön asiakkaita. Oman kunnan laitosta pitää kunnioittaa, summaa isoäiti Seija Valajärvi.
Outin lasten kanssa vasemmalta Matti Valajärvi, Outi, Paula ja Martti Valajärvi.
Vihtori Penttilän poika Simo
Isä totutti sähköhommiin
Simo Penttilä.
Simo Penttilän isä oli Vihtori Penttilä – Nurmijärven kunnan sähkölaitoksen ensimmäinen eläkkeelle päässyt asentaja. Vihtori Penttilä tuli sähkölaitokselle töihin vuonna 1919 ja jatkoi 40 vuoden ajan.
– Heti sodan jälkeen isä patisti minut alakoululaisen sähköasentajan apumieheksi. Kaikki linjamiehet olivat vetämässä linjaa Seutulasta Metsäkylään. Krannilan pellolle oli pystytetty pylväät, kun Ahjolanmäkeen rakennettiin taloa ja sinne piti yhdistää sähköt, Simo Penttilä muistelee.
– Ei ollut kuin yksi asentaja vapaana ja työhön tarvittiin kaksi. Isä antoi minulle tongit ja sanoi että mene sinä. Kun sähköjohtoja jatkettiin, toisen piti puristaa lankoja vastakkain, kun toinen kiersi lankoja kiinni.
– Asentaja otti tuon keikan jälkeen lopputilin tokaisten, että hän ei lasten kanssa tee töitä. Hän hermostui, kun en oikein jaksanut puristaa lankoja kiinni.
Simo Penttilä nuorena.
Sisäjohtoasentajan töissä
Simo Penttilä pääsi vanhemman asentajan kanssa harjoittelijaksi ja oppi pikku hiljaa työn. Sodan jälkeen oli ahkeraa rakentamista – uusia omakotitaloja rakennettiin ja vanhoja remontoitiin. Karjalaiset muuttivat emo-Suomeen.
Simo Penttilä teki työuransa Nurmijärven sähkölaitoksella sisäjohtoasentajana. Merkittävimpiä töitä olivat kirkonkylän kansalaiskoulu ja sitä vastapäätä oleva kerrostalo, jotka hän sähköisti yksin.
Muita merkittäviä työn kohteita olivat Kiljavan sairaalan saneeraus ja potilaskutsulaitteiden asennus sekä valaistus. Sairaalassa työ eteni kerros per vuosi ja kesti näin neljä vuotta.
– Asser Suomen kanssa olin Keravalla kerrostalon työmaalla. Sodan jälkeen kun siirtolaiset rakensivat, tein heille sisäasennuksia. Paljon töitä teetti se kun sähkölaitos alkoi automatisoida sähköasemia, kuten Mutaanmäkeen ja Klaukkalaan, joita rakensin Keijo Suomen kanssa. Pylväsasema tehtiin Nummenniittyyn. Perttulan muuntoasemaa tein Svante Koskisen kanssa, Simo Penttilä muistelee.
Keijo Suomen isä Yrjö ja Asser Suomi olivat veljekset. Sähkölaitoksen konttorissa palkanlaskijana palvellut Tuija Suomi, Simo Penttilän sisko, oli naimisissa Asser Suomen kanssa. Tuija on 90-vuotias.
Vihtori karkasi punaisilta
Vihtori Penttilä syntyi Köyliössä, mutta vietti poikavuotensa Forssassa. Hän työskenteli ensin veturinlämmittäjänä.
– Sisällissodan aikaan punaiset valloittivat junan tarkoituksena ajaa se sillalle ja räjäyttää palasiksi. Vihtori oli ensin lämmittäjänä, mutta sitten veturinkuljettaja hyppäsi vauhdissa pois. Punakaartilaiset ampuivat, mutta eivät osuneet. Vihtorikin pääsi lopulta karkuun ja oli pitkään piilossa omakotitalon vintillä Forssassa, Simo Penttilä muistelee.
– Forssassa Vihtori oli sähkölaitoksella harjoittelijana. Heitä oli kolmen miehen työporukka linjatöissä: Vihtori, Pauli Helle ja Janne Rajakisto. Kaikki he päätyivät lopulta Nurmijärvelle sähkölaitoksen palvelukseen – ensimmäinen työpäivä oli juhannuksen jälkeinen päivä vuonna 1919.
Siihen aikaan linjatyömiehille maksettiin 1,50 mk/h, 10 p/jm ja 10 mk/pylvään pystytys. Reiän kaivuusta sai 2 mk.
Ensimmäinen sähkölaitoksen töissä käytetty auto oli Vihtori Penttilän.
Sähkölaitoksella vuonna 1896 syntynyt Vihtori palveli ensin asentajana ja sitten työnjohtajana yhteensä 40 vuoden ajan. Hän kuoli vuonna 1970.
Myöhemmin Vihtorin kaksi veljestäkin saapuivat Nurmijärvelle, Olavi sähkölaitoksen palkkalistoille Nukarin sahamyllylle, kun taas Viljo perusti radio- ja urheiluliikkeen kirkonkylälle.
Juoksi kilpaa Paavo Nurmen kanssa
Ennen Nurmijärveä Vihtori työskenteli hetken aikaa Keravalla. Siellä hän osallistui erikoiseen viestijuoksukilpailuun, jossa viestijoukkue juoksi kilpaa yksin juossutta Paavo Nurmea vastaan. Lopputuloksena oli se, että Paavo Nurmi voitti joukkueen. Myöhemmin Vihtori harrasti myös telinevoimistelua Ahjolan salissa.
Vihtori Penttilä ja polkupyörä, johon on asennettu Kruhn-merkkinen moottori.
Sodan aikana Vihtori vastasi Nurmijärven väestönsuojelusta sotilasvirkamiehenä käytyään väestönsuojelukursseja. Hän ei ollut käynyt armeijaa, mutta oli luutnantin vakanssilla. Hän työskenteli koko ajan myös sähkölaitoksella, jossa tosin ei ollut sodan aikana paljoakaan toimintaa.
Sodan aikana Vihtori Penttila palveli kotirintamalla väestönsuojelussa luutnanttina, vaikka ei ollut käynyt armeijaa.
Sähkölaitoksen ensimmäinen konttori oli Vihtorin rakentaman Penttilän talon alakerrassa. Simo asui kaikki työvuotensa tuossa talossa, joka on edelleen pystyssä yhteiskoulun vieressä. Sairastuttuaan hän luovutti talon Marja-Liisa –siskonsa vanhimmalle pojalle, insinööri Jukka Perttulalle.
Vihtori Penttilän rakentama talo, jonka alakerrassa sähkölaitos toimi alkuvuosina. Simo Penttilä asui talossa koko työuransa ajan.
Sähkölaitoksen näytelmäkerho
Toimitusjohtajista Erkki Kallio oli Vihtorin ja vaimonsa Rauhan hyvä ystävä.
– Yrjö Rinne harrasti näyttelemistä. Hän ohjasi näytelmiä, joiden näyttelijät olivat sähkölaitoksen työntekijöitä. Näytelmiä käytiin esittämässä seurantaloilla, seurue liikkui kuorma-autolla, jonka lavalla olivat penkit ja lavasteet. Vihtori oli näytöksissä järjestysmies.
Simo Penttilä on asunut koko ikänsä Nurmijärvellä. Hän syntyi vuonna 1933 eli on nyt 85-vuotias. Eläkkeelle hän pääsi vuonna 1996.
Lauri Leinonen 1970–2010
Sähkölaitteiden myyntiä varastosta
Lauri Leinonen ja työpaikkansa – vanha sähkölaitos on nyt muussa käytössä.
– Ei hän mitään negatiivista tuonut töistä kotiin, joten kaipa hän viihtyi siellä, toteaa Kirsti Leinonen, varastomies Lauri Leinosen vaimo. Lauri työskenteli Nurmijärven kunnan sähkölaitoksella ja myöhemmin osakeyhtiössä kaikkiaan yli 40 vuotta.
Lauri Leinonen oli ennen sähkölaitosvuosia ollut Hellas Pianolla töissä seitsemän vuotta. Siellä hän teki ”joka sortin puusepäntöitä” lankkutarhalta viimeistelykasaukseen. Sitten hän kuuli, että joku oli jäämässä pois sähkölaitokselta, haki ja sai paikan jääden sille tielle.
– Palkka oli pieni, mutta kun työmatkoissa säästi, niin se oli kannattavaa, Leinonen toteaa.
Siihen aikaan Punamullantien sähkölaitoksella oli myymälä, jossa myytiin paitsi sähkötarvikkeita sisäasennuksiin, myös pienkoneita kotitalouksille, kuten partakoneita, tehosekoittimia, vatkaimia, valaisimia, televisioita – jopa polkupyöriä ja mopedeja.
Pesukoneiden edustus sähkölaitoksella
Nurmijärven kunnan sähkölaitoksella oli Asea Skandian ja AEG:n astiainpesukoneiden ja pyykinpesukoneiden edustus, jonka lisäksi laitos kauppasi myös UPOa ja Rosenlewia. Myymälätoiminta lopetettiin vuonna 1983, mutta varastomyyntiä jatkettiin siihen asti, kunnes yhtiö muutti uusiin toimitiloihin Kauppanummentielle.
Sähkölaitos oli alusta asti suorittanut linja-asennusten ohella sisäasennuksia rakennuksiin. Lauri Leinosen tehtäviin kuului päivittäin pakata tarvikkeet asentajille. Sisäasennuksia suoritettiin siihen asti, kunnes sähkölaitoksesta tuli osakeyhtiö.
– Oli kokolailla samanlaista touhua tuo 40 vuotta – aamulla tultiin seitsemäksi ja lähdettiin neljältä. Aamulla annettiin asentajille pakkaukset, jotka oli pakattu valmiiksi. Sitten tehtiin puutelistaa ja pakattiin seuraavia pakkauksia. Loppuvaiheessa tilattiin itsenäisesti tavaraa.
Leinonen kävi 1980-luvulla muutamaan otteeseen koulutuksessa – Mikkelissä 1987 varastonhoitajakurssilla ja samoihin aikoihin ATK-kurssilla.
Lauri Leinonen ja sisäänkäynti sähkötavaroiden kauppaan, joka on edelleen olemassa Punamullantiellä. Myymälätoiminta lopetettiin vuonna 1983.
Kuin yhtä perhettä
– Alkuaikoina oltiin tavallaan yhtä perhettä koko henkilökunta. Mentiin aamulla yhdessä töihin ja rupateltiin aamuturinat. Mutta ne jäivät pois kun vanha aika loppui. Uusi alkoi kun muutettiin uusiin tiloihin Kauppanummentielle, Leinonen muistelee.
– Kauko Mäkelä oli jämpti mutta reilu johtaja. Sitten tuli Rauno Kangasniemi, hyvä mies hänkin. Heikki Koivisto laittoi sitten tuulemaan. Osakeyhtiötä oli valmisteltu jo Raunon aikana, mutta Koivisto toimeenpani sen.
– Irtisanomiset olivat ikävä juttu, paljon hyvää porukkaa joutui pois. Asentajista oli siihen aikaan pulaa, joten melkein kaikki saivat töitä.
Leinonen muistaa talvien hiihtokilpailut ja kesien juoksukilpailut.
– Cooperin testiäkin juostiin. Kerran oltiin ampumassa trappia ja sitten saunottiin ja uitiin. Tyky-päivät tulivat myöhemmin. Kävimme messuilla, esim. sisäasennusmessuilla Heurekassa, jotka olivat pääasiassa Enston järjestämiä.Tampereella ja Jyväskylässä oli messuja.
Leinonen muistaa yhden kommelluksen. Tilinpidon mukaan kassasta puuttui yli 2000 markkaa rahaa, josta syytettiin työntekijöitä. Lauri Leinonen vähän hermostuikin ja sulkeutui koppiin paperien kanssa todeten, ettei häntä saa häiritä. Ja sieltähän se vika löytyi tilikirjoista – yksi siirtosumma oli heitetty seuraavalle sivulle, eikä sitä huomattu.
– Toimitusjohtaja Koivisto muisti parin vuoden päästä kiittää tästä, että olin etsinyt vian, Lauri Leinonen toteaa.
Markku Koski 1990–2005
Sähkölaitokselta Eltelille
Markku Koski on ollut Eltel Nerworksin palveluksessa vuodesta 2005.
Nurmijärven Sähkön lähihistorian suuria muutoksia oli sähköasentamisen ulkoistaminen Eltel Networksille vuonna 2005. Markku Koski kävi sen läpi ja työskentelee edelleen Eltelillä. Alun perin sisäasennuksista elantonsa saanut mies on nyt katuvalotöissä.
– Kun tulin töihin Nurmijärven Sähköön 1990-luvun alussa, yhtiö tarjosi sisäasennuksia. Urakoimme kouluja, päiväkoteja ja muita kunnan kohteita. Kun sisäasennukset loppuivat, siirrettiin henkilökunta linjarakennukseen. Nykyisin olen Eltelillä ainoa sisäasennuspuolen kokenut mies, toteaa Markku Koski.
Markku Koski oli alunperin VR:n konduktööri, mutta sitten syntyi esikoinen, jolla oli koliikki, mikä valvotti öitä. Työaika oli epäsäännöllistä ja hän halusi päivätöihin. Kun hänellä oli sähköasentajan koulutus, otettiin hänet Nurmijärven Sähkön sisäasennustiimiin.
– Aikanaan verkostopuolelta ’lainattiin’ välillä miehiä sisäasennustöihin kiireapulaisiksi. Kyllähän se heiltä kävi, pienellä ohjauksella.
Välillä toimenkuva muuttui. Markku Kosken viimeinen suuri kohde oli Rajamäen yläaste, joka saneerattiin kokonaan kellarista vintille. Sen jälkeen hän oli monta vuotta kaapelinäytössä eli peilaamassa kaapelinäyttölaitteella maanalaisia sähkökaapeleita, jotta maata voitaisiin kaivaa vaurioittamatta kaapelia.
– Paljon sattui sellaista, että kaapeli kaivettiin poikki. Joskus myös vaikka kaapeli oli osoitettu. Sitten tulikin ohjeistus, että ei saa mennä kaivamaan metriä lähemmäksi kaapelimerkintää. Nykyisin monella kaivajalla on itsellään peilauslaite, Markku Koski toteaa.
Asentamisen ulkoistus
Vuonna 2005 sähköasentaminen ulkoistettiin.
– Meitä kutsuttiin usein koolle ja oli paljon palavereita. Ruokalassa oli runsaasti infotilaisuuksia, koko ajan tiedettiin missä mennään. Kaikilla oli siinä vaiheessa paha fiilis, kun ei enää oltu sähkölaitoksella töissä. Vanhemmat asentajat eivät etenkään tykänneet, sellaiset oli fiilikset, Koski muistelee.
– Jälkeenpäin ajatellen työnkuva muuttui vain vähän. Vain kaapelinäyttö siirtyi sen vastuulle, joka teki sitä aikaisemmin Riihimäellä.
Markku Koski ja kaapelinpeilauslaite.
– Itse siirryin katuvalotiimiin, jossa olenkin ollut näihin päiviin asti. Huollamme katuvalaistusta, korjaamme vikoja. Korjaamme usein kolaripylväitä – talvella voi saman päivän aikana olla useita pylväitä länässä. Yleensä pari pylvästä kuukaudessa meni tohjoksi. Pylväät ovat ’turvapylväitä’ jotka kaatuvat, menevät litteiksi ja taipuvat säleiksi, Koski toteaa.
– Muutoksen jälkeen työt ovat jatkuneet ja monipuolistuneet. Aikaisemmin työntekijä oli keskittynyt tekemään yhtä tiettyä hommaa, mutta nyt Eltelillä jokaisella on kokemusta vähän joka hommasta – jokainen voi tehdä mitä vain.
Sähköyhtiön hallituksessa
Markku Koski oli mukana Nurmijärven Sähkön hallituksessa henkilökunnan edustajana.
– Olin lähinnä kuunteluoppilaana, vaikka sain kyllä sanoa mielipiteeni. Siellä oppi virallisempaa käyttäytymistä. On se erilaista olla ison yhtiön hallituksen porukassa, Koski muistelee.
– 90-luvun alussa oli paljon keikkaa, oltiin täystyöllistettyjä koko ajan. Henki oli hyvä ja töihin oli aina kiva tulla. Teimme töitä työpareina. Vesa Rolig oli viimeinen parini sähkölaitoksella.
– Muistan työnjohtaja Olli Äikkään, oli fiksu äijä. Hänen ei tarvinnut korottaa ääntään, mutta silti asiat sujuivat. Laakson Raimo oli vanhimpia asentajia. Hän teki ns. suko-keikkoja, eli kun joku tarvitsi pistorasian siirtoja tai lisää pistorasioita.
Sähköisku tulipalossa
– Palolaitos hälyytti kerran Rajamäkeen tulipaloon, että pitää tulla katkaisemaan sähköt palavasta talosta. Kiipesin tolppakengillä ylös tolppaan. Pimeässä oli suojaamaton kaapeli, jota en pimeässä huomannut ja sain sähköiskun. Se jäi mielen syövereihin, oli hyvin nopea, ravistava, tärinämäinen. Ei mennyt väärästä paikasta läpi, joten ei haitannut. Aamulla kävin lääkärissä sydänfilmissä ja kaikki oli kunnossa, Koski muistelee.
– Siihen aikaan kypärissä ei ollut valoja, kuten nykyään. Kypäräpakko tuli vasta muutama vuosi sitten. Alussa se oli varsin hankalaa, mutta nykyisin se menee automaattisesti päähän, vähän kuin turvavyö autossa, Koski toteaa.
– Terveyskeskusta kun saneerattiin, soitti työnjohtaja kesken päivän, että pitää mennä käymään Klaukkalassa. Yhdessä kurvissa asennus-Hiace –pakettiauto putosi ojaan, osui kallionsärmään ja meni lunastuskuntoon. Siinä sai vähän jännittää, että mitä siitä sanotaan, mutta osastopäällikkö Heikniemen Kalevi oli ymmärtäväinen ja totesi vain, että hyvä, ettei miehelle käynyt mitään.
– Toimitusjohtaja Heikki Koivisto oli tiukan oloinen kaveri, mutta helposti lähestyttävä. Enemmän hymyilevä kuin ärripurri. Hänen kanssaan saattoi jutella pikkujuttujakin.
Markku Koski oli ollut Nurmijärven Sähkön vikapäivystyksessä vuodesta 2005 aina viime vuoteen asti, kunnes loukkasi vakavasti olkapäänsä.
– Vikapäivystys oli vähän stressaavaakin, kun piti olla koko ajan puhelimen päässä. Puhelin piti olla saunassakin mukana, ainakin pesuhuoneessa. Moottoripyrällä kun ajan, hommasin kypärän, jossa on kuuloke.
– Sähköyhtiö järjesti ulkoilupäiviä mm. Kiljavalla. Koko henkilökunta lähti linja-autolla matkaan, oli kilpailuja. Niistä jäi hyvä fiilis, niitä vähän kaipaan, Markku Koski muistelee.
