Onnistunut Energiapäivä toimitalomme pihalla lauantaina 20.9.2014

Nurmijärven Sähkön asiakastapahtuma Energiapäivä houkutteli lauantaina toimitalon pihalle noin 700 energia-asioista kiinnostunutta. Vetonauloina esiteltiin yhtiön omat kaksi hybridi-autoa ja kaksi täyssähköautoa. Upean kesäisessä säässä koko perhe viihtyi – lapsille oli poniratsastusta ja pomppulinnaa, pientä purtavaa ja kaiken kruunasi elävä musiikki, jota esitti Jomi & Forte.

Tapahtumassa jaettiin tietoa myös energia-asioista, energiatodistuksista ja lämpökamerakuvauksista. Kävijöistä omakotiasujia kiinnosti erityisesti aurinkopaneeleiden liittäminen sähköverkkoon. Nurmijärven Sähkö ostaa ylimääräisen, pientuottajan itse tuottaman, kuluttamatta jääneen sähkön markkinahintaan.

Paikalle saattoi tuoda käytettyjä loisteputkia ja energiansäästölamppuja, jotka Nurmijärven Sähkö toimitti kierrätykseen. Sisätiloissa yleisö pääsi testaamaan tarkkuuttaan laser-ammuntasimulaattorissa.

Suuret kiitokset asiakkaillemme kiinnostuksesta tapahtumaamme kohtaan!

Päävalikko