Sähköautojen taloudellisuusajokisa

Klaukkalan Monikon pihalla saattoi katsella suurta osaa Suomessa myytävänä olevista täyssähköautoista, kun Autoliiton Helsingin Seudun osasto ja Sähköautoilijat järjesti täyssähköautoille taloudellisuusajotapahtuman lauantaina 16.10. Lähtö ja maali olivat Nummelassa, mutta taukopaikka Monikon pihalla. Nurmijärven Sähkö sponsoroi tapahtumaa, mutta otti myös osaa kilpailuun.

Nurmijärvellä suurimpia hiilidioksidin lähteitä on liikenne. Nurmijärven Sähkö haluaa olla mukana keventämässä tätä kuormaa eri tavoin, kuten tukemalla autoilun sähköistymistä. Taloudellisuusajotapahtuman merkittävä tarkoitus oli tuoda esille tätä kehitystä.

Tapahtumassa sähköautojen kulutus mitattiin käyttäen auton omia kulutusmittareita. Kulutusmittarit nollattiin, kun kilpailijat lähtivät taloudellisuusajoreitille kahden minuutin aikavälein.

Ajettavan reitin kokonaispituus oli noin 154 km ja se oli jaettu kolmeen jaksoon. Kullekin jaksolle annettiin ajoaika, josta ei saanut poiketa. Ajonopeuksia valvottiin tutkien avulla. Reitti osoitettiin sekä tiekirjalla että kartalla. Reitin ja liikennesääntöjen noudattamista valvottiin reittitarkastus- ja muilla valvontapisteillä.

Tuloslaskennassa käytettiin kilpailumatkan auton mittareista todettua suhteellista kulutusta, mitä verrataan prosentteina auton WLTP-kulutukseen (kWh/100km). Kilpailuautojen kulutustietojen pohja oli Traficomin tiedot yhdistettynä maahantuojien tietoihin (tyyppihyväksyntätiedot ja CoC-todistus). WLTP on sama kuin bensa-autoilla ’litraa satasella’.

Formulainsinööri Oikarinen mukana

– Tässä piti ajaa nätisti liikenteen mukaan rullaamalla, varoa rajuja kiihdytyksiä, jos halusi pärjätä, totesi numerolla 6 kilpaillut Ossi Oikarinen, joka on kunnostautunut F1-maailman insinöörinä mm. Ferrarilla, Toyotalla ja BMW-Sauberilla.

Oikarinen ohjasti kisassa uutta täyssähköistä loistoautoa Mercedes-Benz EQS 580, jonka WLTP on vain 19,1 kWh/100 km, vaikka painoa on 2585 kg.

– Hieno tapahtuma, joka nostaa tietoisuutta sähköautoilusta ja jossa näkee uusia sähköautomalleja – ja kavereita!

Kannattaako nyt ostaa sähköauto?

– Jokaisen pitää itse punnita, miten sähköauto sopii itselle. Se sopii erityisesti lyhyille matkoille kaupunkiin. Mutta sähköautot ovat täällä nyt, Oikarinen toteaa.

F1-sarjaa ei Oikarisen mukaan ihan heti muuteta sähköiseksi, nyt suunnitellaan synteettisiä, ympäristöystävällisiä polttoaineita. Ja onhan jo olemassa oma sarja sähköformuloille – Formula E.


Nurmijärven Sähkön tiimi

Nurmijärven Sähkön tiimin muodostivat Nurmijärven Sähkön hallituksen puheenjohtaja Jari Vainio ja sähköliiketoiminnan johtaja Kimmo Toivonen. Nurmijärven Sähkö oli saanut Veholta ilmaiseksi käyttöön Mercedes-Benzin EQC 400 4matic -täyssähköauton.

Tälle autolle hyvä ”rullaava” nopeus oli noin 70 km/h, mikä oli mittareidenkin mukaan taloudellisin tapa edetä. Automme tehtaan ilmoittama kulutusarvo WLTP on 23,6 kWh/100 km, jonka alitimme lähes 15 %.

Saimme siis keskikulutuslukemaksi 18–19 kWh/100 km. Mahtoikohan paljon vaikuttaa, kun saimme auton talvirenkaat alla, Kimmo Toivonen miettii. Strategiamme oli ajaa mahdollisimman jouhevasti ja hieman etuajassa aikatarkaustuspisteille, joille piti saapua minuutin sisällä. Jos olisimme myöhästyneet niiltä, niin peli olisi ollut menetetty sakkojen myötä. Ennakoiva ajo ja tuurikin hieman ratkaisee. Yksi risteys meni pitkäksi ja pari kertaa liikennevalot hieman rankaisivat, jonka myötä jouduimme ajamaan pätkän moottoritiellä suunniteltua nopeammin.

Kilpailun parhaan tuloksen monimutkaisen laskutavan perusteella ajoivat Tommy ja Sofie Lilja Nissan Leaf 40 -autolla. Nurmijärven Sähkön tiimi sijoittui 6. sijalle. Kilpailussa oli mukana 45 autokuntaa. Tuloksia voi tarkastella Autoliiton sivuilta: https://autoliitto.fi/ev-challenge

 

Päävalikko