Sähkönjakeluverkon HELIKOPTERI- JA JOHTOALUEEN raivaus, viikkojen 51-9/ 2024 välisenä aikana säävarauksella

Nurmijärven Sähköverkko raivaa helikopterilla 20kV:n johtoalueen reunapuita viikkojen 51 -9, 2024 välisenä aikana säävarauksella. Johtoalueiden alapuolen raivaa Metsäpalvelu Mäki Oy. (Samat alueet, mutta eri aikaan helikopterityöryhmän kanssa.)

Toimenpiteellä parannetaan sähkönjakelun toimitusvarmuutta.

Raivaustyö tehdään ilmajohtomääräysten mukaisesti puiden ja johtojen riittävän etäisyyden varmistamiseksi. Tavoitteena on sähkökatkojen ehkäiseminen. Metsäisillä alueilla vikoja tulee helposti, kun puut esimerkiksi tuulen vaikutuksesta tai lumen painosta taipuvat sähkölinjoille. Raivaustyö tehdään helikopterisahauksena, sillä maasta käsin työ olisi usein mahdotonta toteuttaa. Raivaamalla liian lähelle linjoja kurottavat oksat, voidaan sähkökatkoja ehkäistä jo ennakolta.

Sahauksesta syntyneet oksat, risut ja muut tähteet ovat kiinteistönomistajan omaisuutta. Piha-alueilla ja yleisillä paikoilla, kuten puistoissa, raivaustähteet kootaan siisteihin kasoihin. Muilla alueilla ne jäävät maastoon maanomistajan hyödynnettäväksi. Emme jätä raivattua kasvustoa teille, poluille, pelloille, ojiin tai niiden pientareille, aitojen päälle tai puihin roikkumaan.

Helikopterin lisäksi työkohteiden läheisyydessä ja mahdollisesti asukkaiden tonteilla liikkuu Voimatelin sähköasentajia. Heidän tehtävänään on varmistaa turvallisuus sekä tarvittaessa siistiä sahaustähteet asianmukaisesti. He osallistuvat tarvittaessa myös sähkölinjan korjaustoimenpiteisiin.

Turvallisuuden varmistamiseksi pyydämme pitämään työn aikana vähintään 90 metrin etäisyyden helikopteriin. Miehittämättömien ilma-alusten tai lennokkien käyttö työkohteen läheisyydessä on ehdottomasti kielletty.

Toiminnasta saattaa aiheutua lähialueelle lyhytaikaista meluhaittaa ja lyhytaikaisia sähkönjakelun keskeytyksiä. Pyydämme siirtämän kotieläimet sisätiloihin siksi ajaksi, kun helikopteri on sahaamassa lähistöllä.

llmajohtolinjan alapuolella olevan kasvuston poistamme maasta käsin.

Johtoalueen leveys on 6-10 m rungosta runkoon.

Erityisen arvokkaista puista tai muista raivaukseen liittyvistä asioista pyydämme ottamaan yhteyttä   Nurmijärven Sähköverkko Oy Pekka Koponen 050 386 2238.

 

Tarkemmat kartat löydät täältä.

Päävalikko