Erityisen kalliit Euroopan polttoainemarkkinat sekä yllättävän kylmä pakkasjakso marras-joulukuun vaihteessa ovat nostaneet sähkön hintaa pörssissä historiallisen kalliille tasolle Suomessakin. Tiedossa on kalliimpia sähkölaskuja asiakkaille ja erityisesti sellaisille kuluttajille, joilla sähkötuotevalinta on ollut tunneittain laskutettava spot-hintainen myyntituote. Johdannaismarkkinat hinnoittelevat sähkön tällä hetkellä niin, että hinta laskee vasta keväällä.
EMME SUOSITTELE PÖRSSISÄHKÖTUOTETTA TÄLLÄ HETKELLÄ
Pörssisähkösopimusta ei näin ollen kannata välttämättä nyt valita myyntituotteeksi. Vakaahintaisella määräaikaisella sopimuksella saa sähkön hinnan varmistettua halutessaan kahdeksi vuodeksi eteenpäin, eikä pörssisähkön hintavaihtelut realisoidu talvella sähkölaskulle.
Mikäli kahden vuoden määräaikainen sopimus kuitenkin tuntuu liian pitkältä, voi halutessaan ostaa sähkön ottaa toistaiseksi voimassa olevalla sähkösopimuksella. Osa asiakkaistamme on valinnut myös toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ja odottelee kevättä sekä markkinan muutosta.