Vanha-Klaukkaan puukerrostaloja

Vanha-Klaukkaan rakennetaan parhaillaan kolmea puukerrostaloa, joihin tulee Nurmijärven Sähkön kaukolämpö. Projekti alkoi kesällä ja valmistuu ensi vuoden lokakuussa. Erikoista on se, että talot nousevat harjakorkeuteen viikossa.

Vanha-Klaukkaan sijoittuvat kerrostalot ovat viisikerroksisia ja puurunkoisia elementtitaloja, joissa on yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Talot kootaan kuin legopalikoista. Palaset on valmistettu talotehtaalla Virossa. Yksiö voi muodostua yhdestä palasesta, kaksiot ja kolmiot kahdesta tai kolmesta palasta. Palaset painavat tyypillisesti 15 tonnia ja ulottuvat rappukäytävästä julkisivuun asti ja niissä on mukana kaikki talotekniikka, WC-tilat, kalusteet.

Rakennuksissa kaikki muu on tehty puusta, paitsi ensimmäisen kerroksen yleiset tilat ja väestönsuojat, joita ei määräyksien mukaan rakenneta puusta. Kellareita ei taloissa ole, kaikki rakentaminen tapahtuu maan päällä.

Rakennukset nousevat perustuksista harjaan viikossa, jonka jälkeen seuraa viilausta puolisen vuotta, jolloin kytketään vedet ja sähköt, toteaa Ilari Kärkkäinen BoKlokilta.

Kaksi eri yhtiötä

Kaksi eri yhtiötä omistaa talot. Eteläiset kaksi taloa kuuluvat sijoittajalle, pohjoisin tulee vapaille markkinoille myytäväksi, myyjänä Skanska Kodit. Kaksi pohjoisinta ovat samanlaisia taloja, joissa on 27 asuntoa kummassakin, eteläisimmässä on 36 asuntoa eli yhteensä 90 asuntoa. Yksiöiden koko on noin 27 m2, kaksioiden 40 mm2 ja kolmioiden 50 m2. Rakennuksissa on puurakentamisen edut, kuten pienemmät hiilipäästöt sekä lyhyt rakentamisaika ja edullinen kustannustaso.

– Koetamme tehdä ekologisia, korkealaatuisia taloja, joihin kaikilla on varaa. Jos huomaamme rakennusvaiheessa ongelmia, esimerkiksi kosteuden kanssa, rakentaminen pysäytetään, kunnes ongelma on ratkaistu. Suhtaudumme erittäin vakavasti kosteus- ja ilmanlaatuongelmiin.

BoKlok on toiminut Suomessa noin 15 vuotta ja kohteita on yhteensä viitisentoista. Toimintaperiaatteet ovat lähtöisin Skanskan ja Ikean yhteistyöstä.

Puoli kilometriä kaukolämpöputkea

Nurmijärven Sähkö huolehtii projektin kaukolämmöstä, joka tuodaan tontille joulukuuhun mennessä. Vanha-Klaukassa kaukolämpöä voivat saada käytännössä kaikki kerrostalo- ja rivitalokohteet. Omakotitaloille kaukolämpöä ei käytännön syistä pystytä toimittamaan tälle alueelle. Vanha-Klaukan uuden kaava-alueen projekti alkoi jo vuonna 2018 ensimmäisillä työmaapalavereilla. Paikallinen päiväkoti onkin ollut jo kaksi vuotta kaukolämmössä.

Lämpötehot pienentyneet

Kiintoisaa on se, että näissä kerrostalokohteissa vaadittavat lämpötehot ovat pienentyneet koko ajan, mikä kertoo siitä, että talot ovat aikaisempaa energiatehokkaampia. Jää sitten nähtäväksi, miten paljon lämmintä käyttövettä talot käyttävät. Ongelmia sen kanssa ei tule, sillä kaukolämmössä tehoa riittää, eikä varaajia tarvita, toteaa Pasi Sarmala Nurmijärven Sähkön kaukolämmöstä.

Kaukolämmön huollontarve on vähäinen ja tekniikka yksinkertaista. Asiakas tarvitsee vain oman lämmönjakokeskuksen, jonka lämmönsiirtimien käyttöikä on noin 25 vuotta. Säätöventtiilien ja pumppujen käyttöikä on kymmenisen vuotta. Pyrimme olemaan kunnan infran rakentamishankkeissa aktiivisesti mukana ja yhteistyö on toiminut hyvin, Sarmala toteaa.

Päävalikko